Puolasta lähtiessämme saimme vielä jäähyväiset Puolalta, jotain mitä olimme odottaneet ja mistä olimme vitsailleet jo ennen matkaa useaan otteeseen. Ylitimme Tatra-vuoret Slovakian puolelle ja vielä ollessamme Puolan puolella vuorten alarinteillä rekkojen kansoittamalla tiellä, yhtäkkiä edessä olevan rekan takaa näemme rekan edessä köröttelevän ihka oikean hevoskärryn täyden heinäkuorman kanssa. Kahden tuhannen ajokilometrin jälkeen tämä herätti meissä kunnon riemunkiljahdukset ja kuorman päällä istuva pappa heilutti meille iloisesti. Tarkkaa päämäärää Slovakiassa meillä ei ollut ja luulimmekin jo vähän ennen rajan ylitystä, että emme olleetkaan varmoja veikö valitsemamme tie meidät Slovakiaan vai "no siihen sen vieressä olevaan maahan" eli Tsekkiin. Pieni kierros Tsekissä ei olisi haitannut mutta tie vei kuitenkin Slovakiaan ja minä pääsin vuorille ensimmäistä kertaa elämässäni. Sieltä minä siis äimistelin Muumilaaksosta sinisumuhuippuisia Yksinäisiä vuoria. Tarkoituksena oli majoittua jossain pienessä vuoristokylässä ja ajoimmekin sellaisen ohi, missä kolme pientä Lambi-karitsaa määki vihreällä kukkulalla, ja jos muistini ei taas kerran liikaa romantisoi niin taisi niillä olla vielä kaulassa sellaiset punaiset nauhat kilikellolla? Mutta ajoimme sen ohi, koska halusimme vielä korkeammille vuorille, mutta ahneella on paskainen loppu ja ylempänä oli vain lasketteluturismikyliä täynnä hotelleja ja olutterasseja. Vaikka kuinka kiertelimme ei järkevän matkan päässä näyttänyt olevan mitän muuta kuin turistikyliä, eikä kukaan meistä halunnut selaiseen jäädä. Lopulta päädyimme vain tuollaisen helvetin esikartanoon, eli siis turistikylän kylkiäiseen, täynnä kotimajoitusta tarjoavia paikkoja mutta onneksi tyhjillään talvisesongin ulkopuolella. Idyllinen kylä, jolla ei kuitenkaan ollut juurikaan mitään mielenkiintoista tarjottavaa paitsi kävellessäni aamulla ympäriinsä katupylväiden päällä olevista kaiuttimista kjahti yhtäkkiä soimaan plimplottava musiikki ja tajusin sen olevan herätys koko kylälle. Herätyksestä huolimatta uninen kylä ei juurikaan piristynyt, ja koska yllätykseksemme majatalosta pitikin luovuttaa huone jo yhdeltätoista, pakkasimme tavaramme kiireellä ja ajoimme kukkulalle vuorten juureen ja pystytimme sinne kunnon kiertolaisleirin pyykkinaruineen ja epätoivoisesti yritimme paistaa pekonia trangialla. Ruokalepo heinikossa Tatran huippujen katveessa ja jatkoimme matkaa alas pitkin metsäisiä mutkikkaiata vuoristoteitä, jotka heittivät mitä ihmeellisimpiä solmuja ilman suojakaiteita jyrkästi alas viettävään laaksoon, mihin en onneksi itse kerennyt niin paljoa kiinnittää huomiota, koska ajoin ja jouduin täysin keskittymään kurvailemaan pitkin kapeita ja kuoppaisia teitä väistellen idioottimaisia polkupyöräilijöitä.

When we left Poland, we were given a farewell gift by Poland, something that we had been waiting for and joking about before the trip. We crossed the Tatra mountains to Slovakia and while we were still on the ground of Poland at the lower mountainsides on roads filled with trucks we saw a real old time horse carriage with a fill load of hay on it. After waiting for it for 2000 kilometeres it surely evoke cheers amongst us and the old man sitting on top of the load wawed at us. We didn't have excat destination in Slovakia and at some point we thought that the road we had chosed wouldn't necessary take us to Slovakia but to "that country next to it" which means Czech Republic. I wouldn't have minded taking a little trip in Czech aswell but after all we ended up in Slovakia and I was experiencing mountains for the first time in my life, the smokeyblue cloud-covered peaks! We intended to stop in a small mountain village for the night and we did pass one like that with little Lambi lambs on a green hill and if my mind isn't romanticizing too much again the lambs did have red ribbons with tiny bells around their neck. But we were too greedy and wanted to get higher to the mountains but all we could find higher up was tourist villages. We didn't want to stay in a hell like that and after desperately searching around we ended up to a-near-hell-like village near the toursit village. The village consisted mostly of home accommodation for tourists in people's homes but it was empty of tourists outside the skiing season. There wasn't much interesting there except for a public wake up call coming from speakers on tops of street lamps when I was walking around in the morning. The sleepy village didn't cheer up much from that and also because at half past ten we were told that we should check out at eleven we packed our things and headed out to a hill with a view to the mountains and set up a real hobo camp with clothesline and desperately tried to fry bacon on a Trangia. A nap after eating on the fields next to the peaks of Tatra and we hit the road again and headed down the mountains on a moutain road making crazy twists and turns with no safety fences but luckily I didn't pay much attention to it because I was driving and I had to keep my eye on the road to avoid pot holes and moronic bicyclists on the narrow road.

 

Auringonpistoksenkin onnistuin saamaan, eikä paahde todellakaan hellittänyt Unkarin puolelle saapuessa. Neljääkymmentäastetta lähentelevissä lukemissa avoautossa jatkuvan porotuksen alla täysin pilvettömän taivaan alla Suomen aurinkoon tottuneena tuntui kuin olisi päiväntasaajalla. Lähestulkoon aloimme uskoa saapuneemme Afrikkaan matalien talojen ja ruskeaihoisten ihmisten keskellä jopa asfalttitienkin pölytessä kuumuudessa. Valitettavasti Unkari oli meille vain läpiajomaa, kuten Slovakiakin, joten katsoimme kartasta paikan, jonka luulimme olevan pieni kaupunki ja päätimme majoittua sinne. Paikka olikin oletettua isompi ja liikennesäännöt tuntuivat käsittämättömiltä ajamisen ja helteen jälkeen, joten majapaikan etsiminen oli aika tuskaista, varsinkin kun koko paikasta ei tuntunut löytyvän muuta kuin hotelleja. Turvauduimme navigaattorin apuun ja löysimme kaupungin ulkopuolelta majapaikan taas alueelta, joka oli täynnä kotimajoituksen tyyppistä majoitusta. Syötävää etsiessämme minun tuli hirmu ikävä Puolaan, jossa joka kulman takana oli pieni kauppa tai jokin paikka josta sai syötävää mutta täälä tuntui olevan vain löysiä hotelliravintoloita hirveällä livemusiikilla. Luulimme jo löytäneemme snäkärin mutta lista seinässä vaikuttikin kovin viinapintoiselta ja kun kysyimme saako sieltä mitään syötävää, pöydässä istuskeleva miesjoukko höreähteli iloisesti. Saimme kuitenkin ruokaa ja koskaan en ole tuntenut itseäni yhtä rikkaaksi kuin Unkarin forintit taskussa. Halpaan majoitukseen tarvitaan 14 000 forinttia(tai hörötöröä kuten väsyneenä ja vittuuntuneena sitä kutsutaan kun ei muista oikeaa nimeä) ja olimme ensin laskeneet euron ja forintin suhteen vähän väärin, joten tarjosin majapaikan isännälle maksuksi noin kymmenesosaa oikeasta summasta, mikä tietenkin huvitti häntä kovasti.

Muutama päivä meni siis oikeastaan ajamisessa ja ympäriinsä pyöriskelyssä, joten valokuvattua ei ole tullut oikeastaan muuta kuin auton kyydistä mielenkiintoisten asioiden vilahdellessa ohi. Juosten kustuja kuvia siis.

I managed to get a sunstroke and the heat definitely didn't go down when we arrived to Hungary. It was almost 40 degrees and sitting on a convertible car in constant sunshine coming at us from completely cloudless sky, for us used to the sun of Finland, it felt as if we had arrived to the Equator. We almost started to believe that we were in Africa with when looking at the low houses and brown skinned people walking on streets that were dusty even though it was asphalt. Unfortunatelu Hungary was only a drive-through-country for us so we looked up a place in the map, which we thought to be a small town but it was bigger and finding accommodation other than a hotel seemed very hard and it definitely wasn't that much fun going around the city exhausted because of driving and heat and the traffic seemed horrible to us in that condition. We found a pension which was once again in an area full of pension and when trying to look for food there we didn't seem to find anything else but hotel restaurant with sleezy live music. I was missing Poland with all the little shops and decent places to eat in. We also popped in a place we thought would be a fast food/snack shop but the list on the wall seemed to include so much alcohol drinks and when we asked if we could get anything to eat, a bunch of local men behind us seemed quite amused, so maybe not. We did find food and I was happy and satisfied again feeling richer than ever with Hungarian forints on my pocket. It took 14 000 forints to pay for a cheap accommodation and we had made a mistake when converting euros to forints and at first I tried to offer about 1/10 of the price of the accommodation to the owner of the pension, which of course made him laugh but it doesn't matter because forints make you feel rich.

So we spent couple of days just driving and circling around trying to find something so I haven't taken much photos except for the ones taken in a car ´when all the interesting stuff flashes past you, which doesn't make good photographs. It's like taking a piss when running as we say in Finland.