Puolasta lähtiessämme saimme vielä jäähyväiset Puolalta, jotain mitä olimme odottaneet ja mistä olimme vitsailleet jo ennen matkaa useaan otteeseen. Ylitimme Tatra-vuoret Slovakian puolelle ja vielä ollessamme Puolan puolella vuorten alarinteillä rekkojen kansoittamalla tiellä, yhtäkkiä edessä olevan rekan takaa näemme rekan edessä köröttelevän ihka oikean hevoskärryn täyden heinäkuorman kanssa. Kahden tuhannen ajokilometrin jälkeen tämä herätti meissä kunnon riemunkiljahdukset ja kuorman päällä istuva pappa heilutti meille iloisesti. Tarkkaa päämäärää Slovakiassa meillä ei ollut ja luulimmekin jo vähän ennen rajan ylitystä, että emme olleetkaan varmoja veikö valitsemamme tie meidät Slovakiaan vai "no siihen sen vieressä olevaan maahan" eli Tsekkiin. Pieni kierros Tsekissä ei olisi haitannut mutta tie vei kuitenkin Slovakiaan ja minä pääsin vuorille ensimmäistä kertaa elämässäni. Sieltä minä siis äimistelin Muumilaaksosta sinisumuhuippuisia Yksinäisiä vuoria. Tarkoituksena oli majoittua jossain pienessä vuoristokylässä ja ajoimmekin sellaisen ohi, missä kolme pientä Lambi-karitsaa määki vihreällä kukkulalla, ja jos muistini ei taas kerran liikaa romantisoi niin taisi niillä olla vielä kaulassa sellaiset punaiset nauhat kilikellolla? Mutta ajoimme sen ohi, koska halusimme vielä korkeammille vuorille, mutta ahneella on paskainen loppu ja ylempänä oli vain lasketteluturismikyliä täynnä hotelleja ja olutterasseja. Vaikka kuinka kiertelimme ei järkevän matkan päässä näyttänyt olevan mitän muuta kuin turistikyliä, eikä kukaan meistä halunnut selaiseen jäädä. Lopulta päädyimme vain tuollaisen helvetin esikartanoon, eli siis turistikylän kylkiäiseen, täynnä kotimajoitusta tarjoavia paikkoja mutta onneksi tyhjillään talvisesongin ulkopuolella. Idyllinen kylä, jolla ei kuitenkaan ollut juurikaan mitään mielenkiintoista tarjottavaa paitsi kävellessäni aamulla ympäriinsä katupylväiden päällä olevista kaiuttimista kjahti yhtäkkiä soimaan plimplottava musiikki ja tajusin sen olevan herätys koko kylälle. Herätyksestä huolimatta uninen kylä ei juurikaan piristynyt, ja koska yllätykseksemme majatalosta pitikin luovuttaa huone jo yhdeltätoista, pakkasimme tavaramme kiireellä ja ajoimme kukkulalle vuorten juureen ja pystytimme sinne kunnon kiertolaisleirin pyykkinaruineen ja epätoivoisesti yritimme paistaa pekonia trangialla. Ruokalepo heinikossa Tatran huippujen katveessa ja jatkoimme matkaa alas pitkin metsäisiä mutkikkaiata vuoristoteitä, jotka heittivät mitä ihmeellisimpiä solmuja ilman suojakaiteita jyrkästi alas viettävään laaksoon, mihin en onneksi itse kerennyt niin paljoa kiinnittää huomiota, koska ajoin ja jouduin täysin keskittymään kurvailemaan pitkin kapeita ja kuoppaisia teitä väistellen idioottimaisia polkupyöräilijöitä.

When we left Poland, we were given a farewell gift by Poland, something that we had been waiting for and joking about before the trip. We crossed the Tatra mountains to Slovakia and while we were still on the ground of Poland at the lower mountainsides on roads filled with trucks we saw a real old time horse carriage with a fill load of hay on it. After waiting for it for 2000 kilometeres it surely evoke cheers amongst us and the old man sitting on top of the load wawed at us. We didn't have excat destination in Slovakia and at some point we thought that the road we had chosed wouldn't necessary take us to Slovakia but to "that country next to it" which means Czech Republic. I wouldn't have minded taking a little trip in Czech aswell but after all we ended up in Slovakia and I was experiencing mountains for the first time in my life, the smokeyblue cloud-covered peaks! We intended to stop in a small mountain village for the night and we did pass one like that with little Lambi lambs on a green hill and if my mind isn't romanticizing too much again the lambs did have red ribbons with tiny bells around their neck. But we were too greedy and wanted to get higher to the mountains but all we could find higher up was tourist villages. We didn't want to stay in a hell like that and after desperately searching around we ended up to a-near-hell-like village near the toursit village. The village consisted mostly of home accommodation for tourists in people's homes but it was empty of tourists outside the skiing season. There wasn't much interesting there except for a public wake up call coming from speakers on tops of street lamps when I was walking around in the morning. The sleepy village didn't cheer up much from that and also because at half past ten we were told that we should check out at eleven we packed our things and headed out to a hill with a view to the mountains and set up a real hobo camp with clothesline and desperately tried to fry bacon on a Trangia. A nap after eating on the fields next to the peaks of Tatra and we hit the road again and headed down the mountains on a moutain road making crazy twists and turns with no safety fences but luckily I didn't pay much attention to it because I was driving and I had to keep my eye on the road to avoid pot holes and moronic bicyclists on the narrow road.

 

Auringonpistoksenkin onnistuin saamaan, eikä paahde todellakaan hellittänyt Unkarin puolelle saapuessa. Neljääkymmentäastetta lähentelevissä lukemissa avoautossa jatkuvan porotuksen alla täysin pilvettömän taivaan alla Suomen aurinkoon tottuneena tuntui kuin olisi päiväntasaajalla. Lähestulkoon aloimme uskoa saapuneemme Afrikkaan matalien talojen ja ruskeaihoisten ihmisten keskellä jopa asfalttitienkin pölytessä kuumuudessa. Valitettavasti Unkari oli meille vain läpiajomaa, kuten Slovakiakin, joten katsoimme kartasta paikan, jonka luulimme olevan pieni kaupunki ja päätimme majoittua sinne. Paikka olikin oletettua isompi ja liikennesäännöt tuntuivat käsittämättömiltä ajamisen ja helteen jälkeen, joten majapaikan etsiminen oli aika tuskaista, varsinkin kun koko paikasta ei tuntunut löytyvän muuta kuin hotelleja. Turvauduimme navigaattorin apuun ja löysimme kaupungin ulkopuolelta majapaikan taas alueelta, joka oli täynnä kotimajoituksen tyyppistä majoitusta. Syötävää etsiessämme minun tuli hirmu ikävä Puolaan, jossa joka kulman takana oli pieni kauppa tai jokin paikka josta sai syötävää mutta täälä tuntui olevan vain löysiä hotelliravintoloita hirveällä livemusiikilla. Luulimme jo löytäneemme snäkärin mutta lista seinässä vaikuttikin kovin viinapintoiselta ja kun kysyimme saako sieltä mitään syötävää, pöydässä istuskeleva miesjoukko höreähteli iloisesti. Saimme kuitenkin ruokaa ja koskaan en ole tuntenut itseäni yhtä rikkaaksi kuin Unkarin forintit taskussa. Halpaan majoitukseen tarvitaan 14 000 forinttia(tai hörötöröä kuten väsyneenä ja vittuuntuneena sitä kutsutaan kun ei muista oikeaa nimeä) ja olimme ensin laskeneet euron ja forintin suhteen vähän väärin, joten tarjosin majapaikan isännälle maksuksi noin kymmenesosaa oikeasta summasta, mikä tietenkin huvitti häntä kovasti.

Muutama päivä meni siis oikeastaan ajamisessa ja ympäriinsä pyöriskelyssä, joten valokuvattua ei ole tullut oikeastaan muuta kuin auton kyydistä mielenkiintoisten asioiden vilahdellessa ohi. Juosten kustuja kuvia siis.

I managed to get a sunstroke and the heat definitely didn't go down when we arrived to Hungary. It was almost 40 degrees and sitting on a convertible car in constant sunshine coming at us from completely cloudless sky, for us used to the sun of Finland, it felt as if we had arrived to the Equator. We almost started to believe that we were in Africa with when looking at the low houses and brown skinned people walking on streets that were dusty even though it was asphalt. Unfortunatelu Hungary was only a drive-through-country for us so we looked up a place in the map, which we thought to be a small town but it was bigger and finding accommodation other than a hotel seemed very hard and it definitely wasn't that much fun going around the city exhausted because of driving and heat and the traffic seemed horrible to us in that condition. We found a pension which was once again in an area full of pension and when trying to look for food there we didn't seem to find anything else but hotel restaurant with sleezy live music. I was missing Poland with all the little shops and decent places to eat in. We also popped in a place we thought would be a fast food/snack shop but the list on the wall seemed to include so much alcohol drinks and when we asked if we could get anything to eat, a bunch of local men behind us seemed quite amused, so maybe not. We did find food and I was happy and satisfied again feeling richer than ever with Hungarian forints on my pocket. It took 14 000 forints to pay for a cheap accommodation and we had made a mistake when converting euros to forints and at first I tried to offer about 1/10 of the price of the accommodation to the owner of the pension, which of course made him laugh but it doesn't matter because forints make you feel rich.

So we spent couple of days just driving and circling around trying to find something so I haven't taken much photos except for the ones taken in a car ´when all the interesting stuff flashes past you, which doesn't make good photographs. It's like taking a piss when running as we say in Finland.

 

Puola oli aivan ihana. Krakova oli aivan ihana. Miksei kaikkialla voi olla unikkopeltoja, kumpuilevaa maisemaa, värikkäitä taloja, halpaa kaljaa, halpaa ja älyttömän hyvää ruokaa. En tällä hetkellä keksi yhtäkään hyvää syytä asua Suomessa, voisin muuttaa Puolaan jo pelkästään ruuan takia. Näin pitkällä budjettireissulla pitäisi varmasti laihtua mutta minkäs sille voi kun eurolla saa ihania leivoksia ja alle eurolla puolen litran pullon uutta lempikaljaani Debowea. Tälläistä elämän pitäisi olla; koskaan ei tarvitse kokata, ei aikatauluja, aurinko paistaa, otan valokuvia, ihana pitkähiuksinen poika dandy-kengissä soittaa akustista kitaraa kadulla ja jopa Suomessa tylsä Maria nimeni herättää ihastusta täälä.

Krakovaan saavuimme jo hyvissä ajoin päivällä ja päätimme majoittua hostellin dormiin, missä saatoimme tutustua muihin matkailijoihin ja vaihdella reissukertomuksia. Illalla lähdimme ulos kun olimme jälleen kerran syöneet halpaa ruokaa ja olipas taas mukavaa olla pitkästä aikaa ulkomailla baarissa kun juomaa saapuu nenän eteen pyytämättäkin, minkä nurja puoli näkyikin sitten seuraavana päivänä. Tosin minulla ei ollut mitään hätää verrattuna Jarmoon, joka makasi sängyn pohjalla vahingoniloa herättävän kalpeana ja huonovointisena. Olin kuitenkin niin jalo, että lähdin hakemaan kebabia Jarmolle ensin kuitenkin hihiteltyäni Jarmon heikkoa kuntoa hostellin oleskelutilassa tietokoneen kanssa 24/7 istuvan ruotsalaispojan kanssa. Kaupungille itse pääsin lähtemään jo puolen päivän jälkeen mutta olotila helteessä joka puolelta kuvista tuijottavan Paavin silmien alla krapulaisena oli melko tukala mutta onneksi olotila parani ja saatoin kuljeskella ympäriinsä ja rakastua Krakovaan, missä voit tavata kahvilassa Charles Bukowskista inspiroituneen runoilijan ja olla toisiinne täysin rakastuneita 22:n tunnin ajan, kuten on sattunut Puolassa asuneelle Auroralle. Heti kun pääsen takaisin Suomeen alan opiskella puolaa, jotta voin joskus asua Krakovassa vanhassa kauniissa korkeahuoneisessa kerrostalossa, käydä maitobaarissa syömässä puolalaista ruokaa, jäätelöbaarissa vadelmajäätelöä oikeilla vadelmilla oikeasta vohvelista ja pistäytyä kirjakaupassa, jossa ujon kohtelias myyjäpoika pakkaa kirjasi ihastuttavan huolellisesti ja varovasti paperikassiin.

Poland was absolutely lovely. Krakow was absolutely lovely. Why isn't there poppy fields, hills, colorful houses, cheap and stunningly good beer and food everywhere? At the moment I can't think of any good reason to live in Finland, I could move to Poland just because of the food. We're probably supposed to loose weight travelling this long on a budget but what can you do when delicious pastries and cakes cost only about one euro and a bottle of Debowe, my new favorite beer, costs less than one euro. This is the way how life should be lived; you never have to cook, no schedules - I don't even know what day is it, sun is shining, I take some photos, a lovely boy with long golden hair and dandy shoes plays acoustic guitar on the street and even my name Maria, so boring in Finland, is found charming here.

We arrived Krakow already during the day and accommodated ourselves in a hostel dormitory where we could chat with other travellers. Once again we ate good and cheap food and at night we went out and it was a pleasure to be in a bar outside Finland after a long time because there's always someone to get you drinks but there's the downside of free drinks when you wake up the next morning. But I was doing perfectly well compared to Jarmo, who couldn't get out of his bed but stayed there long looking very pale and unwell, which made me feel somekind of twisted joy and pleasure but I was kind enough to go and get him something to eat and drink after first making great fun out of him with a swedish boy hanging out at the hostel living room with his computer 24/7. I myself was up and going after midday but I wasn't feeling too easy with a hangover in the hot hot heat under the surveying eyes of the Pope, who'se photos we're all over the city but luckily it got better and I could walk ariund and fall in love with Krakow, a city where you can meet a Charles Bukowski spirited poet in a cafe and spend 22 hours with him being so in love as had happened to Aurora a few years ago. Straight away when I get back to Finland I start to study polish so that I can live in Krakow in an old beautiful house with high ceiling, eat polish food in a milk bar and raspberry ice cream with real raspberrys on a real cone and pop in a bookshop where the adorably shy salesboy packs your shoppings so carefully in a classy paper bag.

 

Puolankielen taidottomuus häiritsi myös kun Auroran puolalaiset tuttavat halusivat kovasti kutsua myös minut, Raisan ja Jarmon viettämään iltaa heidän kanssaan ja he kun eivät englantia puhuneet oikeastaan laisinkaan. Baarissa Kamil ja Rafal olivat jo melkoisessa nosteessa tyhjennettyään jo kuulemma yhden vodkapullon kotonaan, joten englanti ei todellakaan hirveästi luistanut mutta se ei haitannut mitään, koska molemmat olivat lähestulkoon liikuttavan ystävällisiä ja vastaanottavaisia. Rafal esitti meille taikatemppuja, eli siis kuinka kaljatuoppi mystisesti tyhjenee, ja vastineeksi minä esitin spesiaalini eli kumosin puoliskan oluen yhdellä istumalla, joka riemastutti uusia tuttaviamme niin kovasti, että minusta tulisi kuulemma hyvä polka, eli puolalainen tyttö. Tarkoituksena oli pysyä erossa sen enemmästä alkoholista tuona iltana mutta Rafal ja Kamil kutsuivat meidät kämpälleen, eli siis juomaan vodkaa, enkä halunnut olla nihkeilijä niin mukaville uusille tuttavuuksille. Tuossa vaiheessa Kamilin suuntavaisto haparoi jo vähän ja suuntaa kotiin piti pohdiskella hetken aikaa ja askelkin haparoi sen verran, että tukea piti hakea seinistä. Ainakin päällisin puolin stabiilimmassa tilassa oleva Rafal jatkoi meidän viihdyttämistä hyppäämällä pukkihyppyä vähän liian korkean merkkitolpan yli heittäen alastulossa pari takakuperkeikkaa mutta hyvin sulavasti nousten ylös ja jatkaen matkaansa lähestulkoon suorassa linjassa parkissa olevan auton sivupeilin valitettavasti sattuen linjalle ja takertuen mukaan. Perille päästyämme vodkaa ja vadelmasiirappia oli taas tarjolla mutta jätin sen vähemmälle, koska seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä Auschwitziin.

Aamulla jaksoi siis herätä varhain ja kävellä auringonpaisteessa takaisin hostellille ikävöiden jo Krakovaa tietäen, että muutaman tunnin päästä joutuisin sen jättää. Yleensä melko kovaääninen ja riemukas autoseuruumme oli tavallista hiljaisempi ajaessamme kohti Auschwitzia, kaikki taisivat olla hieman väsyneitä, Aurora kaipasi Puolassa asumista ja ainakin minua hermostutti mennä Auschwitziin. Vaikka tiesinkin että tietenkin siellä olisi paljon vierailijoita en kuitenkaan osannut odottaa, että itse alueelle pääseminen olisi niin vaikeaa ja hämmentävää opastettujen ryhmien mennessä tiettyinä aikoina ja meidän yksittäisvierailijoiden pyöriessä odottamassa sisäänpääsyä. Kummastellen katselin ihmisiä, jotka kantoivat mukanaan alueelle muunmuassa sipsipussia ja termospulloa. Olihan alueella kiertely rankkaa ja väsyttävää fyysisestikin ja nälkä tuli mutta kuitenkin ajatus kaasukammiossa sipsien napostelusta ei tunnu oikein oikealta. Jotenkin oli hirveän vaikea välillä käsittää että alueen parakkeihin kootut näyttelyt ovat oikeasti tapahtuneista asioista ja tämä oli juuri se paikka, kun vauvaa rattaissa työntävä pariskunta asettuu vuorotellen hymyillen vauvan kanssa poseeraamaan kuvaa varten vasten kiviseinää, jota vasten oikeasti ihmiset ovat asettuneet riviin ammuttavaksi. Parin kilometrin päässä sijaitsevassa Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirin laajalla pinta-aluella toiset ihmiset katosivat ja portista astuessa aukealle pellolle kävi tuuli ja tajusi että tämä paikka oli varta vasten rakennettu tarkoitukseensa nähden mahdollisimman tehokkaaksi. Portin läpi rakennetut junaraiteet kuljettivat juutalaiset laiturille, saapuneista 75 % lähetettiin saman tien kaasukammioon ja työhön kykenevät ahdettiin säännöllisin väliajoin pellolle rakeennettuihin mataliin navetan kaltaisiin parakkeihin, joista osa on vielä pystyssä mutta oikealla puolella piikkilanka-aidan takana raunioituneiden parakkien savupiiput jatkuivat loputtomiin suorissa riveissä. Tuolloin todella tajusin eron keskitysleirin ja tuhoamisleirin välillä. Birkenausta lähdimme läpimärkinä sateen saattelemana. Väsyttävän kokemuksen jälkeen emme jaksaneet suunnitella reittiä eteenpäin vaan unohdimme budjettimme ja kävimme syömässä ja menimme yöksi oikein hotelliin, koska sellainen eteemme melko ensimmäisenä sattui ja vielä aamullakin herätessäni minusta tuntui että olisin voinut nukkua toisen yön putkeen.

Not being able to speak polish was also pity when Aurora's polish friends wanted so badly to invite also me, Raisa and Jarmo to spend time with them and they didn't speak english pretty much at all. At the bar Kamil and Rafal were already quite in high spirits after having drunk a bottle of vodka at their home so the english definitely wouldn't come out that fluently but it didn't matter because they both were almost touchingly friendly and welcoming us to their company. Rafal did us some magic tricks which basically ment a pint mysteriously getting empty and in response I showed them my speciality, drinking a pint in one, which made our new friends so happy that they said I would make a great polka, a polish girl. I had intended to stay away from much alcohol that night but when Kamil and Rafal invited us to their apartment, which means to drink vodka, I didn't want to be a grinch to such a nice guys. At that point Kamil had some difficulties in remembering the direction to home and also his feet tried to go to different directions so he was walking from one wall to another. Rafal, who seemed to be much more stable, kept entertining us with jumping over a little bit too high metal pole with a somewhat unsuccesful landing but smoothly correcting it with a couple of somersault on the ground and then getting up and walking straight towards a side mirror of a parked car and unintendedly taking it with him. When finally making it to the apartment there was vodka and raspberry syrup once again but I didn't touch much it because we intended to go to Auschwitz the next day.

So we woke up early in the morning and walked back to the hostel in the morning sunshine already missing Krakow knowing that we should leave it behind in few hours. Our usually so loud and cheerful group was more silent than usuallu as we drove towards Auschwitz. Everybody seemed to be a little bit tired, Aurora was missing living in Poland and at least I was nervous about going to Auschwitz. Even though I knew that there would be lots of visitors and tourists I didn't realize that getting to the area would be so confusing with guided tours going at spesific time while individual visitors hang around waiting to get in. It was wierd looking at people who carried snacks and thermos bottle in. It was also physically tiring to to walk around the museum area and you will get hungry but however for me thought of munching potato chips inside the gas chamber didn't feek quite right. In some way it was really hard to realize that the exhibitions built up inside the barracks had actually happened and this was the place where it happened when a couple pushing a baby in a troller took turns setting themselves up smiling with their baby against a wall while another one took a photo, the wall that people actually were put against in a row and shot. At the huge are of the extermination camp Auschwitz-Birkenau, located two kilometers from the concentration camp Auschwitz, other people disappeared and as I walked in through the gate wind hit the field and I realized that this place was specifically built to please the means of the Nazis as efficiently as possible. Train tracks going through the gate took Jewish into the platform and out of them 75% were immediately sent to gas chambers upon arrival and the ones capable of working were put into low cowshed looking like barracks, out of which some are still standing on the field but on the right side on the other side of a barbed wire fence there are chimneys of ruined barracks in rows as long as your eyes can reach. At that point I actually realized the difference between a concentration camp and extermination camp. We left Birkenau soaking wet because of a sudden rain and after tiring experience we were too tired to pan our route ahead so we forgot about our budget and went out to eat and stayed in a hotel because that was the first accommodation we came across to and even the next morning while I woke up I felt that I could have slept through another night straight away.