Puola oli aivan ihana. Krakova oli aivan ihana. Miksei kaikkialla voi olla unikkopeltoja, kumpuilevaa maisemaa, värikkäitä taloja, halpaa kaljaa, halpaa ja älyttömän hyvää ruokaa. En tällä hetkellä keksi yhtäkään hyvää syytä asua Suomessa, voisin muuttaa Puolaan jo pelkästään ruuan takia. Näin pitkällä budjettireissulla pitäisi varmasti laihtua mutta minkäs sille voi kun eurolla saa ihania leivoksia ja alle eurolla puolen litran pullon uutta lempikaljaani Debowea. Tälläistä elämän pitäisi olla; koskaan ei tarvitse kokata, ei aikatauluja, aurinko paistaa, otan valokuvia, ihana pitkähiuksinen poika dandy-kengissä soittaa akustista kitaraa kadulla ja jopa Suomessa tylsä Maria nimeni herättää ihastusta täälä.

Krakovaan saavuimme jo hyvissä ajoin päivällä ja päätimme majoittua hostellin dormiin, missä saatoimme tutustua muihin matkailijoihin ja vaihdella reissukertomuksia. Illalla lähdimme ulos kun olimme jälleen kerran syöneet halpaa ruokaa ja olipas taas mukavaa olla pitkästä aikaa ulkomailla baarissa kun juomaa saapuu nenän eteen pyytämättäkin, minkä nurja puoli näkyikin sitten seuraavana päivänä. Tosin minulla ei ollut mitään hätää verrattuna Jarmoon, joka makasi sängyn pohjalla vahingoniloa herättävän kalpeana ja huonovointisena. Olin kuitenkin niin jalo, että lähdin hakemaan kebabia Jarmolle ensin kuitenkin hihiteltyäni Jarmon heikkoa kuntoa hostellin oleskelutilassa tietokoneen kanssa 24/7 istuvan ruotsalaispojan kanssa. Kaupungille itse pääsin lähtemään jo puolen päivän jälkeen mutta olotila helteessä joka puolelta kuvista tuijottavan Paavin silmien alla krapulaisena oli melko tukala mutta onneksi olotila parani ja saatoin kuljeskella ympäriinsä ja rakastua Krakovaan, missä voit tavata kahvilassa Charles Bukowskista inspiroituneen runoilijan ja olla toisiinne täysin rakastuneita 22:n tunnin ajan, kuten on sattunut Puolassa asuneelle Auroralle. Heti kun pääsen takaisin Suomeen alan opiskella puolaa, jotta voin joskus asua Krakovassa vanhassa kauniissa korkeahuoneisessa kerrostalossa, käydä maitobaarissa syömässä puolalaista ruokaa, jäätelöbaarissa vadelmajäätelöä oikeilla vadelmilla oikeasta vohvelista ja pistäytyä kirjakaupassa, jossa ujon kohtelias myyjäpoika pakkaa kirjasi ihastuttavan huolellisesti ja varovasti paperikassiin.

Poland was absolutely lovely. Krakow was absolutely lovely. Why isn't there poppy fields, hills, colorful houses, cheap and stunningly good beer and food everywhere? At the moment I can't think of any good reason to live in Finland, I could move to Poland just because of the food. We're probably supposed to loose weight travelling this long on a budget but what can you do when delicious pastries and cakes cost only about one euro and a bottle of Debowe, my new favorite beer, costs less than one euro. This is the way how life should be lived; you never have to cook, no schedules - I don't even know what day is it, sun is shining, I take some photos, a lovely boy with long golden hair and dandy shoes plays acoustic guitar on the street and even my name Maria, so boring in Finland, is found charming here.

We arrived Krakow already during the day and accommodated ourselves in a hostel dormitory where we could chat with other travellers. Once again we ate good and cheap food and at night we went out and it was a pleasure to be in a bar outside Finland after a long time because there's always someone to get you drinks but there's the downside of free drinks when you wake up the next morning. But I was doing perfectly well compared to Jarmo, who couldn't get out of his bed but stayed there long looking very pale and unwell, which made me feel somekind of twisted joy and pleasure but I was kind enough to go and get him something to eat and drink after first making great fun out of him with a swedish boy hanging out at the hostel living room with his computer 24/7. I myself was up and going after midday but I wasn't feeling too easy with a hangover in the hot hot heat under the surveying eyes of the Pope, who'se photos we're all over the city but luckily it got better and I could walk ariund and fall in love with Krakow, a city where you can meet a Charles Bukowski spirited poet in a cafe and spend 22 hours with him being so in love as had happened to Aurora a few years ago. Straight away when I get back to Finland I start to study polish so that I can live in Krakow in an old beautiful house with high ceiling, eat polish food in a milk bar and raspberry ice cream with real raspberrys on a real cone and pop in a bookshop where the adorably shy salesboy packs your shoppings so carefully in a classy paper bag.

 

Puolankielen taidottomuus häiritsi myös kun Auroran puolalaiset tuttavat halusivat kovasti kutsua myös minut, Raisan ja Jarmon viettämään iltaa heidän kanssaan ja he kun eivät englantia puhuneet oikeastaan laisinkaan. Baarissa Kamil ja Rafal olivat jo melkoisessa nosteessa tyhjennettyään jo kuulemma yhden vodkapullon kotonaan, joten englanti ei todellakaan hirveästi luistanut mutta se ei haitannut mitään, koska molemmat olivat lähestulkoon liikuttavan ystävällisiä ja vastaanottavaisia. Rafal esitti meille taikatemppuja, eli siis kuinka kaljatuoppi mystisesti tyhjenee, ja vastineeksi minä esitin spesiaalini eli kumosin puoliskan oluen yhdellä istumalla, joka riemastutti uusia tuttaviamme niin kovasti, että minusta tulisi kuulemma hyvä polka, eli puolalainen tyttö. Tarkoituksena oli pysyä erossa sen enemmästä alkoholista tuona iltana mutta Rafal ja Kamil kutsuivat meidät kämpälleen, eli siis juomaan vodkaa, enkä halunnut olla nihkeilijä niin mukaville uusille tuttavuuksille. Tuossa vaiheessa Kamilin suuntavaisto haparoi jo vähän ja suuntaa kotiin piti pohdiskella hetken aikaa ja askelkin haparoi sen verran, että tukea piti hakea seinistä. Ainakin päällisin puolin stabiilimmassa tilassa oleva Rafal jatkoi meidän viihdyttämistä hyppäämällä pukkihyppyä vähän liian korkean merkkitolpan yli heittäen alastulossa pari takakuperkeikkaa mutta hyvin sulavasti nousten ylös ja jatkaen matkaansa lähestulkoon suorassa linjassa parkissa olevan auton sivupeilin valitettavasti sattuen linjalle ja takertuen mukaan. Perille päästyämme vodkaa ja vadelmasiirappia oli taas tarjolla mutta jätin sen vähemmälle, koska seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä Auschwitziin.

Aamulla jaksoi siis herätä varhain ja kävellä auringonpaisteessa takaisin hostellille ikävöiden jo Krakovaa tietäen, että muutaman tunnin päästä joutuisin sen jättää. Yleensä melko kovaääninen ja riemukas autoseuruumme oli tavallista hiljaisempi ajaessamme kohti Auschwitzia, kaikki taisivat olla hieman väsyneitä, Aurora kaipasi Puolassa asumista ja ainakin minua hermostutti mennä Auschwitziin. Vaikka tiesinkin että tietenkin siellä olisi paljon vierailijoita en kuitenkaan osannut odottaa, että itse alueelle pääseminen olisi niin vaikeaa ja hämmentävää opastettujen ryhmien mennessä tiettyinä aikoina ja meidän yksittäisvierailijoiden pyöriessä odottamassa sisäänpääsyä. Kummastellen katselin ihmisiä, jotka kantoivat mukanaan alueelle muunmuassa sipsipussia ja termospulloa. Olihan alueella kiertely rankkaa ja väsyttävää fyysisestikin ja nälkä tuli mutta kuitenkin ajatus kaasukammiossa sipsien napostelusta ei tunnu oikein oikealta. Jotenkin oli hirveän vaikea välillä käsittää että alueen parakkeihin kootut näyttelyt ovat oikeasti tapahtuneista asioista ja tämä oli juuri se paikka, kun vauvaa rattaissa työntävä pariskunta asettuu vuorotellen hymyillen vauvan kanssa poseeraamaan kuvaa varten vasten kiviseinää, jota vasten oikeasti ihmiset ovat asettuneet riviin ammuttavaksi. Parin kilometrin päässä sijaitsevassa Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirin laajalla pinta-aluella toiset ihmiset katosivat ja portista astuessa aukealle pellolle kävi tuuli ja tajusi että tämä paikka oli varta vasten rakennettu tarkoitukseensa nähden mahdollisimman tehokkaaksi. Portin läpi rakennetut junaraiteet kuljettivat juutalaiset laiturille, saapuneista 75 % lähetettiin saman tien kaasukammioon ja työhön kykenevät ahdettiin säännöllisin väliajoin pellolle rakeennettuihin mataliin navetan kaltaisiin parakkeihin, joista osa on vielä pystyssä mutta oikealla puolella piikkilanka-aidan takana raunioituneiden parakkien savupiiput jatkuivat loputtomiin suorissa riveissä. Tuolloin todella tajusin eron keskitysleirin ja tuhoamisleirin välillä. Birkenausta lähdimme läpimärkinä sateen saattelemana. Väsyttävän kokemuksen jälkeen emme jaksaneet suunnitella reittiä eteenpäin vaan unohdimme budjettimme ja kävimme syömässä ja menimme yöksi oikein hotelliin, koska sellainen eteemme melko ensimmäisenä sattui ja vielä aamullakin herätessäni minusta tuntui että olisin voinut nukkua toisen yön putkeen.

Not being able to speak polish was also pity when Aurora's polish friends wanted so badly to invite also me, Raisa and Jarmo to spend time with them and they didn't speak english pretty much at all. At the bar Kamil and Rafal were already quite in high spirits after having drunk a bottle of vodka at their home so the english definitely wouldn't come out that fluently but it didn't matter because they both were almost touchingly friendly and welcoming us to their company. Rafal did us some magic tricks which basically ment a pint mysteriously getting empty and in response I showed them my speciality, drinking a pint in one, which made our new friends so happy that they said I would make a great polka, a polish girl. I had intended to stay away from much alcohol that night but when Kamil and Rafal invited us to their apartment, which means to drink vodka, I didn't want to be a grinch to such a nice guys. At that point Kamil had some difficulties in remembering the direction to home and also his feet tried to go to different directions so he was walking from one wall to another. Rafal, who seemed to be much more stable, kept entertining us with jumping over a little bit too high metal pole with a somewhat unsuccesful landing but smoothly correcting it with a couple of somersault on the ground and then getting up and walking straight towards a side mirror of a parked car and unintendedly taking it with him. When finally making it to the apartment there was vodka and raspberry syrup once again but I didn't touch much it because we intended to go to Auschwitz the next day.

So we woke up early in the morning and walked back to the hostel in the morning sunshine already missing Krakow knowing that we should leave it behind in few hours. Our usually so loud and cheerful group was more silent than usuallu as we drove towards Auschwitz. Everybody seemed to be a little bit tired, Aurora was missing living in Poland and at least I was nervous about going to Auschwitz. Even though I knew that there would be lots of visitors and tourists I didn't realize that getting to the area would be so confusing with guided tours going at spesific time while individual visitors hang around waiting to get in. It was wierd looking at people who carried snacks and thermos bottle in. It was also physically tiring to to walk around the museum area and you will get hungry but however for me thought of munching potato chips inside the gas chamber didn't feek quite right. In some way it was really hard to realize that the exhibitions built up inside the barracks had actually happened and this was the place where it happened when a couple pushing a baby in a troller took turns setting themselves up smiling with their baby against a wall while another one took a photo, the wall that people actually were put against in a row and shot. At the huge are of the extermination camp Auschwitz-Birkenau, located two kilometers from the concentration camp Auschwitz, other people disappeared and as I walked in through the gate wind hit the field and I realized that this place was specifically built to please the means of the Nazis as efficiently as possible. Train tracks going through the gate took Jewish into the platform and out of them 75% were immediately sent to gas chambers upon arrival and the ones capable of working were put into low cowshed looking like barracks, out of which some are still standing on the field but on the right side on the other side of a barbed wire fence there are chimneys of ruined barracks in rows as long as your eyes can reach. At that point I actually realized the difference between a concentration camp and extermination camp. We left Birkenau soaking wet because of a sudden rain and after tiring experience we were too tired to pan our route ahead so we forgot about our budget and went out to eat and stayed in a hotel because that was the first accommodation we came across to and even the next morning while I woke up I felt that I could have slept through another night straight away.