Lähtöä edeltävänä yönä ei paljoa nukuttanut. Nukkumatti on tainnut jo kauan sitten lähteä edeltä reissuun, koska moneen viikkoon ei ole tullut pahemmin nukuttua. Kokoonnuimme kasaan Raisan luo Vantaalle jo edeltävänä päivänä, koska lähtö laivalla Tallinnaan oli jo kahdeksalta ja satamassa piti olla seitsemältä. Vieläkin jännittävämmän matkasta tekee se, että kukaan meistä nejästä ei tunne toisiaan entuudestaan. Erityisesti täytyy nostaa hattua Jarmolle, jolla on tarpeeksi kanttia lähteä kolmen tuntemattoman naisen kanssa autoreissuun. Lähtöä edeltävä ilta kun oli täynnä intoa kihisevää pulputusta, päällekkäin puhumista ja tasajalkaa innosta pomppimista mitä pienimmistäkin asioista. Kuusi viikkoa ja kahdeksantuhatta kilometriä pienessä autossa ja jokainen kana tienvarrella ja jokainen vanhahtava parveke herättää ihastuneita kiljahduksia. Mitään tarkkoja reittisuunnitelmia ei ole mutta tarkoituksena olisi lähemmin tutustua Puolaan, Romaniaan, Moldovaan ja Ukrainaan. 30. päivä heinäkuuta olisi tarkoituksena olla Ukrainassa Mustallamerellä ja jonnekkin Romanian pohjoiskolkkaan olisi tarkoitus löytää tie kylään, jossa asuu suunnilleen meidän ikäinen tyttö, kuvan ja osoitteen perusteella löytää tämä tyttö ja viedä hänelle terveisiä Jarmon tuttavalta Suomesta. Muuta kiveenhakattua ei sitten olekaan.

The night before departure I wasn't feeling to sleepy, as I haven't for many weeks now. We got together Raisa's place in Vantaa because the ship to Tallinna would leave at 8 in the morning. The fact that all four of us are unknown to each other makes the trip even more exciting, we have just gotten together for the trip. Especially hats off to Jarmo who's got the balls to leave for a road trip with three unknown women. Even the night before the departure was full of excited babbling, talking over each other's speech and jumping out of excitemnet for the most simplest things. Six weeks and eight thousand kilometers in a small car and every hen on the side of the road and every old stylish balcony will evoke girly oh-look-at-that screms in us. We don't have any exact plans for routes but we've been thinking to spend more time in Poland, Romania, Moldova and Ukraine. On the 20th July we're supposed to be in Ukrainen at the Black Sea and we should find a way to a village in Northern Romania with a girl about our age living there and find her with the help of a photo and an address and say hello to her from a friend of Jarmo's in Finland. And the rest remains unplanned.

Laivamatka Tallinnaan alkoi kahdeksalta ja taivas ja meri oli toisten reissulaisten mielestä masentavan harmaa, minulle eri siniharmaan sävyjä ja siitä käytiinkin väittelyä mutta muita matkustajia se ei tuntunut kiinnostavan. Kello oli vasta kahdeksan mutta kun kerran Tallinnaan mennään niin olivathan matkustajat kerenneet jo hakea tuopillisen tai parikin ja tarjolla oli karaokea ja taikuriesitystä. Koska tämä tulee olemaan uskomaton reissu niin tietenkin heti kun pääsimme Tallinnaan ja ajoimme auton ulos laivasta, aurinko alkoi paistaa. Ja kyllä, tunne oli juuri niin hieno kuin olin kuvitellutkin. Aurinko lämmittää, 8000 kilometriä edessä, soittimessa soi Jerry Lee Lewis ja Billy Riley, taivutan pään penkin selkänojalle ja avaan silmät - sinisellä taivaalla kelluu pehmeitä, säihkyväreunaisia pilviä ja niiden lomassa vielä säihkyvämpänä aurinko. Äärimmäisen nautittava olotila.

The ship trip to Tallinn started at eight and the sky and the sea were depressingly grey to Jarmo, Aurora and Raisa but for me it was full of different shades of bluish-grey and we had a debate over it but the rest of the people didn't seem to care. It was only eight o'clock but when Finnish people go to Tallinn they have already managed to get a pint or another and there was karaoke and magician show on the list also. But of course right away when we got to Tallinn and drove the car off the shit the sun started to shine. And yes, that feeling was as great as I had imagined. The sun feels warm, 8000 kilometers ahead of us, Jerry Lee Lewis and Billy Riley singing to us, I bend my head back and open my eyes - there's soft, shiny white clouds on the blue sky and even more shiny sun. An extremely enjoyable feeling.

Tarkoituksena ei ollut pysähtyä muutakuin vasta Kaunasissa yöksi mutta jossain päin Latviaa näimme autiotalon pellon keskellä, jonne meidän oli pakko päästä käymään, joten pysähdyimme. Autiotalosta löytyi hirveästi vanhaa, rikkinäistä tavaraa ja sotkua mutta myös vanhoja valokuvia, joihin ihastuimme ja päätimme ottaa yhdet muistoksi. Mutta kun talosta löytyi viinapulloja ja vanha neuvostoaikainen henkilöllisyystodistus ja invalidikortti päässäni kehkeytyi tietenkin tarina alkoholisoituneesta, kodittomasta sotaveteraanista, joka majailee autiotalossa ja kuvat kuuluvat hänelle, joten en siis raaskinutkaan ottaa kuvaa. Lähdimme pois talosta ja autolle päästyämme huomasin, että kännykkääni ei löytynyt mistään, enkä edes muistanut olinko jättänyt sen auton penkille vai ottanut mukaan. Kännykkään ei saanut yhteyttä ja aikamme etsittyä pinetareelta, autosta, pellolta ja talosta päätimme jatkaa matkaa. Ei kännykällä sinsänsä ollut minulle väliä mutta odotin tietoa koulupaikasta suurella jännityksellä ja nyt en saisikaan tietää sitä. Lähdimme siis ajamaan eteenpäin ja kun pysähdyimme syömään tajusimme, että emme olleet muistaneet laittaa suuntanumeroa kun soitimme ja siksi emme saaneet yhteyttä. Palasimme siis takaisinpäin ja siellähän se puhelin soi pellolla. Ja kännykässä odotti viesti veljeltä, pääsin sisälle Turun Taideakatemiaan valokuvausta opiskelemaan! Eli siis reissuiltani kun palailen pääsen suoraan koulun penkille!

We didn't intend to stop not before Kaunas for the night but somewhere in Latvia we stopped to explore an abandoned house on a field and we had to stop to vosot there. Inside the house there was lots of old broken stuff and mess but also old photographs that we fell in love with and wanted to take with us but as we found bottles of booze and an old Soviet Union ID and an invalid card, of course my mind made up a story of an old veteran who's homeless and alcoholizised and spends his nights in the house and the photos belong to him so I didn't want to take them after all. We left the house and I noticed my cell phone was missing and of course I couldn't even remember if I had left it in the car or had it with me in the house. We were unable to get connection to the phone and after searching for it everywhere we decided to continue driving. I didn't care much about the phone but I was expecting to receive information about a school place which now was impossible. Later we realized that we didn't use the country code when trying to call the phone so that's why we couldn't make a connection. So we drovw back and there was my phone ringing on the field. And there was a message from my brother telling that I have been accepted to Turku Arts Academy to study photography! So when I return from this journey I can go straight to school!

Jatkoimme vielä ajamista kymmeneen tai yhteentoista asti. Pelloilla täytyi olla jotain mutanttiheinäsirkkoja, koska yhdessä vaiheessa luulimme autossa olevan jotain vikaa kun takaa tuntui kuuluvan jonkinlaista siritystä mutta tajusimme, että heinäsirkat pitivätkin niin kovaa ääntä, että se kuului auton moottorin yli vaikka ajettiin yli satasta ja autokaan mikään hiljainen ole vaan pitää aikamoista murinaa. Liettuan puolella päädyimme yöksi motelliin, jonka pihalla oli hävittäjiä. Huoneeseen päästyämme pidimme kaljamaistiaiset aikaisemmin Latvian puolella ostamistamme kaljoista. Suomailaisille panimoille kysymys: miksi ihmeessä teette etiketeistänne niin tylsiä ja mauttomia? No ei latvialaisten etikettit aina niin tyylikkäitä olleet mutta hauskempaa kaljojen valitseminen Latviassa etikettien perusteella ainkin oli ja valikoima pienessä ruokakaupassa oli niin suuri että tyhmiltä turisteilta meni varmaan vartti tukkien koko käytävä valitessa muutamaa kaljapulloa. Tässä kaljamaistiaisten tulokset.

Cesu: Terävähkö, nielaistessa terävä maku kulkee kuin rataspyörä kitalakea pitkin

Piebalgas: lempeä ja pehmeä, metsäinen

Aldaris Gaisais: haisee omituiselle, pilaantunutta kaljaa, esanssikalja, kusinen maku

Mitava Gaisais: laiha mutta hajanaisen pistävä maku

Lacplesis: vetinen mutta pieni kihelmöinti

We kept driving until ten or eleven. There must have been some kind mutant grasshoppers on the fields because at some point we thought there's something wrong with the car. There seemed to be some kind of noise coming from the back of the car but we realized that it was the grasshoppers that kept such a loud noise that we could hear it over the car's engine and wind even though we were drivin quite fast. Somewhere in Lithuania we stopped in a motel for the night and had a beer tasting as soon as we got to our room. I have to say that label for beer bottles are boring in Finland compared to Latvia where we bought the beer from. Here's the results for the tasting.

Cesu: Quite sharp - as you swallow it, it feels like steel wheel rolling down your throat

Piebalgas: gentle and soft, forest-feel

Aldaris Gaisais: smells wierd, this is beer gone bad, essence beer, piss-like taste

Mitava Gaisais: lame taste but a loosely stingy taste

Lacplesis: watery taste but with a little bit of sparks